Meditaatiot
Virittäydy kiitollisuuteen, rakkauden, turvan, yhteyden ja ilon tunteisiin tarinallisten meditaatioiden avulla.
Nyt kaikki äänitteet samassa paketissa.
Toistaiseksi voimassa oleva tilaus. Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Riikka, 34v
Sun meditaatiot on muuten uskomattoman hyviä, niissä on jotain mitä missään muissa meditaatioissa ei ole, kaikissa muissa mennään järjen ja älyn tasolla, sä olet onnistunut vangitsemaan niihin jotain hyvin ikiaikaista ja syvää, joka koskettaa 🙏 Kiitos.
Positiivisten tunteiden on todettu olevan yhteydessä parempaan terveyteen. Meditaatio auttaa tässä!

Vuosia sitten havahduin siihen, että olin unohtanut elämäni tärkeimmän ihmisen - itseni.
Yritin kontrolloida läheisiäni ja muuttaa maailmaa viimeisillä voimillani.
Voin huonosti. Ajattelin, että asiat kyllä paranisivat, jos muut muuttaisivat käytöstään...
Asiat tuntuvat vyöryvän päälle eikä aika tuntunut millään riittävän.
Sitten löysin mielikuvaharjoittelun ja meditatiiviset tarinat. Ne ovat yksi parhaista keinoista pysähtyä arjessa, saada paussi ihan kaikesta ja keskittyä vain itseensä.
Yhdessä puolisoni, muusikko Reino Nordinin kanssa olemme luoneet meditatiivisia tarinoita, jotka auttavat sinua virittäytymään kiitollisuuteen, rakkauden, turvan, yhteyden ja ilon tunteisiin ja saamaan sen kaivatun pysähdyksen arjen keskellä.
Meditaatioissa käsitellään laajasti elämän eri osa-alueita. Voit käyttää meditatiivisia äänikirjoja itsenäisesti tai Free to Heal® -harjoitusohjelmasi tukena.
Toivotamme sinulle ihania hetkiä tarinoidemme parissa,
Maria, ja Reino



Olemme koonneet kaikki yksittäiset meditaatiot samaan pakettiin!
Paketissa pääset nauttimaan meditatiivisista tarinoista edulliseen kuukausi- tai vuosihintaan (voit peruuttaa koska tahansa). Lunastamalla paketin itsellesi, voit kuunnella äänitteitä rajattomasti. Voit myös kuunnella niitä offline-tilassa.

Milja, 27v
Mä en osaa Maria sanoin kuvailla kuinka kiitollinen sinulle olen! Vuosia kestäneet runsaat, joskus jopa 7 päivää kestäneet, erittäin kivuliaat kuukautiset vaihtuivat niukkoihin ja 2 päivää kestäviin KIVUTTOMIIN kuukautisiin. Kuukautismeditaatio oli pieni hinta siihen verrattuna kuinka paljon elämäni aikana on mennyt esim. särkylääkkeitä kuukautiskipuihin. Kiitos kiitos kiitos ✨❤️✨
Säännöllisen meditoinnin hyödyt 🧘♀️

Auttaa sinua lievittämään stressiä ja ahdistusta 😌

Parantaa unenlaatuasi 💤

Auttaa keskittymään paremmin 🙇♀️

Tukee
kivunlievityksessä
✨

Auttaa sinua jaksamaan henkisesti paremmin
🧠

Voi auttaa laskemaan verenpainettata
Upeita palautteita ja kokemuksia meditaatio harjoituksista:
















Veronica, 29v
Uusi Maa -meditaatio, ah, se oli niin kaunis, voimallinen ja täynnä rakkautta 💜 kiitos siitä 💜 olen nauttinut jokaisesta jakamastasi äänitteestä. Tämä oli ehdottomasti täynnä uutta energiaa ja toivoa. Kiitos , että jaat inspiraatiotasi sydämiimme niin tahdikkaasti ja moninaisesti. Ihanaa olla ykseyden voiman äärellä 💜💜💜 kiitos Maria 😊
Yksittäiset meditatiiviset tarinat
Voit halutessasi ostaa meditaatioita myös yksittäin. Valitse alta sopivin ja voit aloittaa harjoittamisen heti.

Sotatrauma -meditaativinen tarina
Vapaudu sukulinjasti traumoista ja taakkasiirtymistä sotiin liittyen. Äänikirja on käytössäsi yhden vuoden.
€11,90 EUR

Irti riippuvuuksista -meditatiivinen tarina
Päästä irti riippuvuuksista. Vapaudu mieliteoista ja parannu.
€11,90 EUR

Tulevaisuus järvenä - Meditatiivinen tarina
Tämä meditatiivinen tarina soveltuu kaikkien fyysisten haasteiden kohtaamiseen, rentoutumiseen tai palautumiseen kuormittavasta tilanteesta. Tämä meditatiivinen tarina on taideteos! Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Kuoleman kohtaaminen - Meditatiivinen tarina
Tämä meditatiivinen tarina auttaa kohtaamaan kaiken kärsimyksen ja kaikkien haasteidemme taustalla olevan juurisyyn: kuolemanpelon. Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Huvipuisto - Meditatiivinen tarina
Tämä tarina vahvistaa iloa ja yhteyttä ihmisiin. Soveltuu erityisesti yksinäisyyteen, sosiaalisiin haasteisiin ja ilon löytämiseen. Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Kiitollisuus kehosta - Syvärentoutus
Tämän tarinallisen rentoutuksen avulla voit vaipua tilaan valvetilan ja unen rajamailla. Tarina rauhoittaa, kun tarvitset lepoa ja virkistää, kun tarvitset energiaa. Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Rakkauden parantava voima - Meditatiivinen tarina
Tämä tarina kaukaisista esivanhemmista auttaa sinua parantamaan seksuaalisuuteen, rakkauteen ja parisuhteeseen liittyviä tunteita. Tarina voi auttaa parisuhteen haasteisiin sekä rakkaudettomuuden tunteeseen. Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Luovuus, elämän voima - Meditatiivinen tarina
Tämä meditatiivinen tarina auttaa sinua vapauttamaan luovaa energiaa. Anna luomisvoimasi herätä ja virrata lävitsesi. Vapaudu suorituspaineista ja odotuksista. Löydä rauha tekemiseen. Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Kauniit kuukautiset - Meditatiivinen tarina
Kuukautisten alku merkkaa uuden elämänvaiheen naisen elämässä. Tämän meditatiivisen tarinan avulla uudelleenkirjoitamme tuon hetken. Lievitä kuukautisiin liittyviä tuntemuksia ja vapaudu PMS-vaivoista! Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Puu - Meditatiivinen tarina
Elämänpuu on vahva symboli. Tämä syvästi eheyttävä tarina on saanut inspiraation lääketieteen emeritustohtorin John Kabbat-Zinnin puu-meditaatiosta. Tämä tarina soveltuu kaikkiin elämän haasteisiin, se rentouttaa, juurruttaa ja tuo takaisin luottamuksen kaikkea kantavaan elämänvoimaan. Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Oppiminen ja keskittymiskyky -meditatiivinen tarina
Jatkuva oppiminen on elämän edellytys, vain oppimalla ja mukautumalla voimme elää kukoistavina jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä. Uusien hermoyhteyksien luominen, eli oppiminen onkin aivojen luontainen toiminto. Pura omat tiedostamattomat uskomukset jotka voivat olla oppimisen esteenä. Äänikirja on käytössäsi yhden vuoden.
€11,90 EUR

Sisäinen valo - Meditatiivinen tarina
Sytytä sisäinen valosi ja selätä kaamosmasennus. Tämä tarina auttaa sinua muuttamaan tiedostamattomia ohjelmointeja, ajatuksia, tunteita, joita talven pimeisiin kuukausiin liittyy. Voit käyttää harjoitusta mataliin energiatasoihin, jaksamiseen, sekä mielialaan liittyviin haasteisiin. Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Raha, menestys ja yltäkylläisyys - Meditatiivinen tarina
Tämä meditatiivinen tarina sopii, kun haluat muuttaa ydinuskomuksiasi rahaan, yltäkylläisyyteen ja menestykseen liittyen. Vapauta todellinen potentiaalisi, riko lasikatot ja toivota tervetulleeksi arvostuksen ja luottamuksen energia. Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Voimalauseet synnytykseen ja raskauteen
Voimalauseet ja affirmaatiot ovat oiva tapa valmistautua rentoon ja nautinnolliseen synnytykseen. Voit kuunnella tätä äänitettä päivittäin raskauden aikana. Toista lauseet ääneen tai mielessäsi parhaan vaikutuksen saadaksesi. Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Nautinto - meditatiivinen tarina
Löydä nautinnon lähde sisältäsi ja vapaudu negatiivisista seksuaalisuuteen liittyvistä uskomuksista.
€11,90 EUR

Isä- ja Äitisuhde -paketti
Tämä paketti sisältää kaksi meditatiivista äänikirjaa: Pyhä Maskuliini - Isäsuhde ja Pyhä Feminiini - Äitisuhde -meditatiiviset tarinat. Teemat: Tasapaino, Turva, Yhteys, Rakkaus, Luominen, Eheys Äänikirjapaketti on käytössäsi yhden vuoden ajan.
€19,90 EUR

Pyhä Feminiini / Äitisuhde - meditatiivinen tarina
Äitisuhdetta parantava ja feminiinienergiaa tasapainoittava harjoitus. Ääikirja on käytössäsi yhden vuoden.
€11,90 EUR

Pyhä Maskuliini / Isäsuhde -meditatiivinen tarina
Isäsuhdetta parantava ja maskuliinienergiaa tasapainoittava harjoitus. Maskuliinienergia on läsnä meissä kaikissa sukupuolesta riippumatta, se elää jokaisessa solussamme. Harjoituksen tarkoitus on eheyttää maskuliinienergia. Äänikirja on käytössäsi yhden vuoden.
€11,90 EUR

Intuitio ja sisäinen tieto -meditatiivinen tarina
Vahvista intuitioasi ja sisäistä tietämistä. Tämä meditatiivinen tarina sopii erityisen hyvin, kun haluat vastauksen kysymykseen tai pohdit valintaa. Äänikirja on käytössäsi yhden vuoden.
€11,90 EUR

Sydämen rumpu -meditatiivinen tarina
Sydämen magneettikenttä ulottuu kauas kehon ulkopuolelle, olet siis enemmän kuin fyysinen kehosi. Tämä meditatiivinen tarina sopii, kun haluat voimistaa intuitiotasi ja avata sydäntäsi sekä kuulla sisäistä ääntäsi. Äänikirja on käytössäsi yhden vuoden.
€11,90 EUR

Menneisyydestä vapautuminen -meditatiivinen tarina
Tämä meditaatio sopii, kun haluat muuttaa tunnetasolla menneisyyden tilanteita joissa et ole tuntenut itseäsi turvalliseksi ja rakastetuksi. Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Syvä uni -Meditatiivinen tarina
Nukahtaminen tapahtuu luonnollisesti, silloin kuin ihminen kokee syvää turvan tunnetta. Sukella syvään rentouteen ja turvaan tämän äänitteen avulla. Äänikirja on ladattavissa omalle laitteellesi offline -kuuntelua varten.
€11,90 EUR

Anteeksianto - Meditatiivinen tarina
Tämän meditatiivisen tarinan avulla voit helpottaa anteeksiantoa ihmiselle tai taholle, jolle kannat kaunaa. Anteeksiannolla on todettu tieteellisissä tutkimuksissa olevan useita fyysisiä ja psyykkisiä terveyshyötyjä. Anna siis anteeksi ja vapauta energiaa omaan hyvinvointiisi! Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Iho ja itsetunto -meditaativinen tarina
Vahvista itseluottamustasi. Tule näkyväksi ja hyväksy itsesi täysin. Löydä oma voimasi. Äänikirja on käytössäsi yhden vuoden.
€11,90 EUR
Uusi maa -meditatiivinen tarina
Tämä äänikirja johdattaa sinut visualisoimaan Uuden maan. Teemat ovat: tuntemattoman kohtaaminen, uuden luominen ja luottamus elämään. Äänikirja on käytössäsi yhden vuoden
€11,90 EUR

Uniretki - Meditatiivinen tarina
Tämä meditatiivinen satu vie sinut metsään. Tämä tarina soveltuu erityisen hyvin uneen ja nukahtamiseen liittyviin haasteisiin. Kauniita unia! Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Voimahengitys
Tämän äänikirjan avulla opit löytämään oman voimasi hengityksen avulla. Harjoitus on voimakas, mutta turvallinen. Voit tehostaa meditatiivisten tarinoiden tehoa tekemällä tämän harjoituksen ennen tarinan kuuntelua. Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

YONI - Meditatiivinen tarina
Sanotaan, että YONI -muna harjoittelun avulla voit vahvistaa kehosi tuntemuksia ja saada paremman yhteyden yoniisi ja lantionpohjaasi. Yoni on kaiken ilon, nautinnon, luovuuden ja elämän lähde. Kun vahvistat yhteyttäsi tähän energeettiseen alueeseen kehossasi voit huomata monia positiivisia vaikutuksia elämän eri osa-alueisiin. Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Olen voima - Meditatiivinen tarina
Voima on sinussa! Tämä lenkkeilytarina auttaa sinua löytämään oman voimasi. Soveltuu kuntoutumiseen, painonpudotukseen ja treenimotivaation löytämiseen. Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Golf - Meditatiivinen tarina
Ota käyttöön viidestoista maila, mielesi. Golfmeditaatio voi auttaa sinua saavuttaman tavoitteesi, parantamaan suoritustasi, löytämään pelin ilon ja hallitsemaan mieltäsi kentällä. Paketti sisältää Golfmeditaation sekä keskittymiskykyä parantavan Voimahengitys-harjoituksen. Äänikirjat ovat käytössäsi yhden vuoden ajan.
€24,90 EUR

Istukka Meditaatio
Energia, yltäkylläisyys, rakkaus ja hoiva virtaavat sinuun. Äänikirja on käytössäsi yhden vuoden.
€5,90 EUR

Vauvamuisto - Meditatiivinen tarina
Tämä tarina vie sinut vauva-aikaan. Milloinkaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Koe hoiva, rakkaus ja turva. Tämä tarina sopii kaikkiin haasteisiin. Äänikirja on käytettävissäsi yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Voimalauseet
Toista sanat ääneen tai mielessäsi. Teemat: itseluottamus, yhteyden tunne, oma voima, luottamus, työ ja Rakkaus. Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Kehoni viisaus - Meditatiivinen tarina
Tämä meditatiivinen tarina, jossa on hypnoterapiasta tuttu rentoutuksen syvennys, on erityisen sopiva kehonkuvaan sekä syömiseen liittyviin haasteisiin. Äänikirja on kuunneltavissa yhden vuoden ajan.
€11,90 EUR

Lasten meditaatio
Tämä meditaatio on tarkoitettu lapsille, ja aikuisten sisäisille lapsille. Lähde ihanalle kymmenen minuutin mielikuvamatkalle lapsen maailmaan. Lukija Luna Nordin.
€9,00 EUR

Olet ihana - ASMR meditaatio
Tämä Marian ASMR-äänite on lempeä ja rauhoittava äänikokemus, jossa Marian kuiskaus ja pehmeä ääni tarjoaa hetken ihanuutta, turvaa ja levollisuutta. Sopii erityisen hyvin lapsille! Äänikirja on käytössäsi yhden vuoden.
€11,90 EUR

Kohtuaika -meditaativinen tarina
Koe kohtuajan turva, vapaus ja rauha. Äänikirja on käytössäsi yhden vuoden.
€11,90 EUR

Lapsuudenkoti - meditatiivinen tarina
Löydä sisäinen vanhemmuus ja ole vanhempi sisäiselle lapsellesi.
€11,90 EUR
Jos vielä pohdit onko tämä sinua varten, kuuntele ilmainen meditaatio
Kuuntele ilmainen meditaatio täältäUsein kysytyt kysymykset
Miten saan äänitteet itselleni?
Onko äänitteillä aikarajaa?
Jos hankin kaikki meditaatiot samassa paketissa, voinko peruuttaa tilaukseni koska tahansa?
Haluan vain yhden meditaation, miten toimin?
Toimivatko meditaatiot myös Free to Heal® -kurssin kanssa?

Meditaatiot eivät ole lääketieteellinen hoito eikä se sulje pois mitään lääketieteellistä hoitoa tai terapiaa. Jos tarvitset lääketieteellistä hoitoa tai neuvontaa, ole hyvä ja käänny terveydenhuollon puoleen.