Saa mielenrauhaa, paranna henkistä kuntoasi & valjasta sisäinen voimasi
Virittäydy kiitollisuuteen, rakkauden, turvan, yhteyden ja ilon tunteisiin tarinallisten meditaatioiden avulla.
Nyt kaikki äänitteet samassa paketissa!
Toistaiseksi voimassa oleva tilaus. Voit peruuttaa koska tahansa.
Positiivisten tunteiden on todettu olevan yhteydessä parempaan terveyteen.
Vuosia sitten havahduin siihen, että olin unohtanut elämäni tärkeimmän ihmisen - itseni.
Yritin kontrolloida läheisiäni ja muuttaa maailmaa viimeisillä voimillani.
Voin huonosti. Ajattelin, että asiat kyllä paranisivat, jos muut muuttaisivat käytöstään...
Asiat tuntuvat vyöryvän päälle eikä aika tuntunut millään riittävän.
Sitten löysin mielikuvaharjoittelun ja meditatiiviset tarinat. Ne ovat yksi parhaista keinoista pysähtyä arjessa, saada paussi ihan kaikesta ja keskittyä vain itseensä.
Yhdessä puolisoni, muusikko Reino Nordinin kanssa olemme luoneet meditatiivisia tarinoita, jotka auttavat sinua virittäytymään kiitollisuuteen, rakkauden, turvan, yhteyden ja ilon tunteisiin ja saamaan sen kaivatun pysähdyksen arjen keskellä.
Meditaatioissa käsitellään laajasti elämän eri osa-alueita. Voit käyttää meditatiivisia äänikirjoja itsenäisesti tai Free to Heal® -harjoitusohjelmasi tukena.
Toivotamme sinulle ihania hetkiä tarinoidemme parissa,
Maria, ja Reino
Olemme koonneet kaikki yksittäiset meditaatiot samaan pakettiin!
Paketissa pääset nauttimaan meditatiivisista tarinoista edulliseen kuukausi- tai vuosihintaan (voit peruuttaa koska tahansa). Lunastamalla paketin itsellesi, voit kuunnella äänitteitä rajattomasti. Voit myös kuunnella niitä offline-tilassa.
Milja, 27v
Mä en osaa Maria sanoin kuvailla kuinka kiitollinen sinulle olen! Vuosia kestäneet runsaat, joskus jopa 7 päivää kestäneet, erittäin kivuliaat kuukautiset vaihtuivat niukkoihin ja 2 päivää kestäviin KIVUTTOMIIN kuukautisiin. Kuukautismeditaatio oli pieni hinta siihen verrattuna kuinka paljon elämäni aikana on mennyt esim. särkylääkkeitä kuukautiskipuihin. Kiitos kiitos kiitos ✨❤️✨
Katso myös muut meditaatiopakettimme.
Paketissa pääset nauttimaan meditatiivisista tarinoista edullisesti. Lunastamalla paketin itsellesi, saat äänitteet ikuisesti itsellesi. Voit myös kuunnella niitä offline-tilassa.
21 päivää kiitollisuutta -paketin meditatiiviset tarinat ja niiden teemat
-
Muisto huvipuistossa - Sosiaaliset tilanteet, ruoka, lapsuus, isäsuhde, ystävyys
-
Kiitollisuuteen virittäytyminen: Kiitollisuuden tavoittaminen
-
Elämällä ei ole vastakohtaa: Oman ja läheisten kuoleman käsittely, pelot, kuolemanpelko, elämänmuutokset
-
Lapsuuden kevät: Liikkuminen, ihmissuhteet, energiatasot, ruoka, siitepöly, luonto
-
Tulevaisuus järvenä: Luottamus elämään, yhteyden tunteen tavoittaminen
-
Rauhoittava vauvamuisto: Läheiset kiintymyssuhteet, äitisuhde, oma vanhemmuus, keho, ruoka, syöminen, suoliston toiminta, häpeä, seksuaalisuus
-
Kiitollisuus kehosta: Keho, rentoutuminen, stressi, kehoyhteys
-
Minä olen voima: Energiatasot, liikunta, liikkuminen, ilo, palautuminen, kuntoutus
-
Luovuus on elämän voima, luominen, keskittymiskyky
-
Suloisia unia, nukahtaminen, nukkuminen, uni, rentoutuminen
-
Rakkauden parantava voima, seksuaalisuus, naiseus, miehuus, suhteet vanhempiin, hedelmällisyys
-
Elämän tanssi, elämänilo, tanssi, liike
-
Olen turvassa, pelot, turva, luottamus, sisäilma, rakennukset, lapsuus
-
Hengityksessä on voimani, voimahengitysharjoitus, hengityksen haasteet, rohkeus, rentoutuminen
-
Sateenkaarirentoutus, syvärentoutus, alitajunta
-
Minä olen voima - voimalauseharjoitus, itsetunto, itseluottamus, rohkeus, esiintymisjännitys
-
Puumeditaatio, luottamus, yhteys, luonto, rentoutuminen
-
Kauniit kuukautiset - kuukautismeditaatio, kuukautiskivut, naistenvaivat, seksuaalisuus, hedelmällisyys
-
Kehoni viisaus, painonpudotus, kehonkuva, alipaino, ylipaino, ruoka, syöminen, toipuminen
-
RAHA ja menestys - Rahameditaatio, unelmat, raha, menestys, puutteesta ja arvottomuudesta vapautuminen
-
Anteeksianto - anteeksianto itselle ja muille, katkeruudesta ja kaunasta vapautuminen
Sisäinen voima -paketin meditatiiviset tarinat
- Menneisyydestä vapautuminen, menneisyyden kokemuksista vapautuminen, katkeruudesta ja uhriudesta vapautuminen, anteeksianto
- Uusi Maa, luottamus tulevaisuuteen, maailmantilanteesta voimaantuminen
- Oppiminen ja keskittymiskyky, opiskelu, oppiminen, keskittymiskyky, adhd, jne
- Sisäinen valo, kaamosmasennus, elämänilon löytäminen, mielialan nostaminen
- Syvä uni, uneen liittyvät haasteet, syvärentoutus
- Sydämen rumpu, sydämen haasteet, kuten rytmihäiriöt, sydämen johdatukselle avautuminen
- Iho ja itsetunto, iho-ongelmat, akne, itsetunnon parantaminen
- Äitisuhde, sisäinen eheys, naiseuteen liittyvät tunteet ja vaivat
- Isäsuhde, sisäinen eheys, kontrollintarpeesta vapautuminen, vihasta vapautuminen
- Intuitio - tulossa pian!
Veronica, 29v
Uusi Maa -meditaatio, ah, se oli niin kaunis, voimallinen ja täynnä rakkautta 💜 kiitos siitä 💜 olen nauttinut jokaisesta jakamastasi äänitteestä. Tämä oli ehdottomasti täynnä uutta energiaa ja toivoa. Kiitos , että jaat inspiraatiotasi sydämiimme niin tahdikkaasti ja moninaisesti. Ihanaa olla ykseyden voiman äärellä 💜💜💜 kiitos Maria 😊
Yksittäiset meditatiiviset tarinat
Voit halutessasi ostaa meditaatioita myös yksittäin. Valitse alta sopivin ja voit aloittaa harjoittamisen heti.
Jos vielä pohdit onko tämä sinua varten, kuuntele kiitollisuusharjoitus ilmaiseksi:
Usein kysytyt kysymykset
Miten saan äänitteet itselleni?
Onko äänitteillä aikarajaa?
Jos hankin kaikki meditaatiot samassa paketissa, voinko peruuttaa tilaukseni koska tahansa?
Haluan vain yhden meditaation, miten toimin?
Toimivatko meditaatiot myös Free to Heal® -kurssin kanssa?
Äänikirjat eivät ole lääketieteellistä hoitoa eivätkä ne sulje pois mitään lääketieteellistä hoitoa. Jos tarvitset lääkäriä, ole hyvä ja hakeudu terveydenhoidon puoleen.